tiistai 3. maaliskuuta 2015

8. Seuraava vaihe..

Vuosi sitten joulukuussa se alkoi.

Olin töissä ja yhtäkkiä maailmani lähti pyörimään.
Seinät vaihtoivat paikkaa ja meinasin pyörtyä..
Pyörrytys ei loppunut koko päivänä.
Lääkäreillä ei ollut vastauksia ja jouduin pitkälle sairaslomalle.

Oletettiin, että niskani ovat vain niin jumissa.
Kävin hierojilla, fyssareilla,kirolla ym kuukausikaupalla, mutta ei ne auttaneet mitkään.
Kaikki mahdolliset testit tehtiin, ei ollu mitään mikä aiheuttaisi tällaista.
Epäiltiin asentohuimausta, epäiltiin kilpirauhasen oireiksi, mutta lääkitys ei auttanut tähän vaivaan, kaikkeen muuhun kyllä..epäiltiin psyykkiseksi..huoh..

Loppuenlopuksi kävin myös kuvauttamassa päänalueen, muttei sieltä mitään löytynyt.

Miten tämä liittyy tähän kaikkeen?

Paljonkin.

Muistatteko kun kerroin esiintymispelostani?Noh..

Keväällä 2014 parhaan ystäväni häissä nousin lavalle laulamaan Rihannaa.

Lähempänä kesää 2014 tein tempauksen ja esiinnyin ympäri Lahtea mm.kauppakeskuksissa ja Summer Upin jonossa kannettavan äänentoiston kanssa!

Kesällä 2014 isäni syntymäpäivillä lauloin Katujen kuningattaren lavalla ihan extempore!

Marraskuussa 2014 nousin Bryggan stagelle vetämään keikan, ihkaensimmäisen Assi Ilona keikan.

Joulukuussa 2014 joulumyyjäisissä joululauluja kaikkien edessä

Ystävänpäivänä 2015 lauloin kirkossa Rakkauslaulun häävieraille

Helmikuussa 2015 minut pyydettiin Lahden Wanhaan Mestariin kahden setin keikalle ja sen minä tein.. (pätkä keikasta: TÄÄLLÄ)

ja lisää on tulossa.. ;)

Voin väittää, että todella paljon tuo terveydentilani vaikutti tekoihini! Eli onni onnettomuudessa, vaikka edelleen ihmettelen, että mikähän mua vaivaa ja tulenko ikinä normaaliksi.

Elän epätodellisen olon kanssa edelleen, välillä huippaa enemmän, välillä vähemmän.
Välillä pelottaa, että taju lähtee.
Autolla ajaminen täytyy pahoina päivinä jättää välistä, mutta uskon, että kyllä tämä tästä!

ps.Kuvasimme myös musiikkivideota sinkkuuni Onnellinen ,kesästä 2014-talveen 2015 ja pystyin olemaan suht sinut kameran kanssa, koska ei paljon jännittänyt.. joko sinä olet nähnyt videoni?

Näet sen täältä: PAINA TÄSTÄÄÄÄ!


maanantai 2. maaliskuuta 2015

7. Vihdoin.

Noin puolitoista vuotta sitten mun päässä kuulu riks ja raks.

Mä tajusin, että mitä hittoa mä pelleilen.
Miksen ala kurkottamaan kohti unelmaani ja voita pelkojani?
Siskoni kuolema viimeistään näytti elämän rajallisuuden.
Ei täällä olla kuin kerran.

Sen jälkeen on tapahtunut, paljon.

Päätin, että alan tekemään levyä.
Jotain kunnolla tehtyä oli saatava aikaan.
Ensimmäiseksi hommasin nauhottajan/miksaajan ja selvitin hänen palkkionsa.
Rahan en antanut olla asiassa ongelmana, mutta onhan se kallista aina, kun kyse on monenmonesta työtunnista! (ja mun tapauksessa ei ollut  kyse edes oikeasti kalliista..)

Avasin suuni lähipiirille, kavereille ja faneilleni, että tällainen haave on ja tällainen määrä rahaa puuttuu. Sain "alkuunpääsyrahat" kasaan viikossa.
Kyllä! Uskokaa tai älkää, ihmiset lahjoittivat mulle rahaa levyn tekoon.. käsittämätön juttu edelleen.
Olen velkaa niin paljosta heille muutenkin!

Alettiin työstämään..Ravasin Tampereella.

Kesken levyn teon multa katkes välit yhteen biittien tuottajista, jolta olin ostamassa kaikki taustat levylle.  Sillon vähän jännitti ja itketti..

En silti antanut lannistaa enää minkään minua. (Enkä tule antamaan)

Bonusveljeni (velipuoli on niin negatiivinen ilmaisu) Jussi Kuoma alkoi tehtailemaan minulle biittejä ja sain myös apua muiltakin, niistä kerron lisää levyn julkaisun yhteydessä.

Halusin tehdä biisin jossa olen onnellinen ja joka on erilainen. Syntyi biisi ONNELLINEN.

Kerron sulle salaisuuden: toi biisi kertoo auringosta ;)

jatkuu..



sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

6. Iiris

Monta vuotta tosiaan tein musiikkia piilossa maailmalta.
Julkaisin biisejä toki, mutten millään tavoin edes yrittänyt tehdä mitään unelmieni eteen.

Olin niin ujo, etten uskaltanut edes unelmoida esiintymisestä ainakaan selvinpäin, kyllähän mä kännissä vedin karaokea kuin viimeistä päivää ja hyvin vedinkin, mutta se oli niin eri asia.

Meni vuosia, niinä vuosina mä tein paljon asiakaspalvelutöitä ja ohjasin spinningiä, joka omalta osaltaan vähensi jännittämistä.

Jos minulta musiikintekemisestä jotain kysyttiin minä aina taitavasti vähättelin itseäni ja tekemisiäni.."no vähän jotain yritän.."

Isosiskoni(joka on muusikko myös) ei pitänyt tästä yhtään, useaan otteeseen sanoi, että mä oon ihan samallalailla kykenevä menestymään musiikillani kuin kaikki muutkin.

Hän suorastaan raivostui minulle eräs kerta kun istuttiin usean uraatekevän muusikkoneitosen kanssa iltaa ja mä tokasin pikkuhumalapäissäni, että miksen mä voi olla samanlainen kuin nää muut.."kyllähän sulla on rahkeet saakeli mihin vaan kun uskaltaisit tehdä jotain sen eteen!"

No niinpä. Sisko oli ihan oikeessa. En silti tehnyt mitään, koska en uskonut itseeni tai biiseihini.

Aikaa kului.

Kolme vuotta sitten isänpäivänä pikkusiskoni kuoli ja minun elämältäni katosi pohja siskoni kuoleman ja siitä johtuvan lähipiirin oireilun vuoksi. Olin myös raskaana.
Hetki tämän tapahtuman jälkeen kuoli vanhemman lapseni isä ja jouduin kohtaamaan lapseni syvän surun. Minulle asiassa raskasta oli lapseni suru, koska omat suhteeni kyseiseen ihmiseen olivat olemattomat tässä vaiheessa. (Heidän väliset tapaamiset olivat viranomaisten ym hoidossa)

En kyennyt tekemään yhden ainuttakaan biisiä vuoteen.

Onneksi olin saanut elämääni rakkauden,ihmisen, joka piti minut pinnalla tämän vaikean jakson ja onneksi on siinä vieläkin <3

Kun biisi vihdoin syntyi, se kertoi pikkusiskostani Iiriksestä ja mitään biisiä ei ole koskaan ollut niin vaikeata saada nauhalle, sen takia se on jouduttu laulamaan monella äänellä päälekkäin..

Kuuntele biisi täältä

ikävä <3






lauantai 28. helmikuuta 2015

5. Voi Kunpa

Purin mun biiseihin kaikki tunteet mitä niihin aikoihin tunsin ja koin.
Olin todella nuori, yksin lapsen kanssa ja tuntui, etten ikinä löydä turvaa ja rakkautta.
Suorastaan oksensin pahaa oloani paperille ja laulaen.

Olen aina sanonut, että biisien tekeminen on toiminut paremmin kun yksikään terapia.

Jaoin kappaleet AINA mikseriin. Se oli vähän tyhmää, koska biisit oli todella raakileita ja osa todella huonoja, mutta mä koin suurta tarvetta jakaa ne silti. (Kaikenlisäksi mä olin nauhottanut varmaan 2 vuotta biisejä niin, että mikrofoni oli ollut väärinpäin)

Sain yllättävän paljon hyvää palautetta ja myös "rakentavaa" kommenttia siitä kuinka en osaa laulaa.

Kaikkein pahin kaikista kuitenkin oli se, että ilman minun lupaani minun kappaleeni "Voi kumpa" kirjoitusvirheineen oli lisätty johonkin arvostelurinkiin jossa musiikinalan "ammattilaiset" julkisesti arvostelivat amatöörien biisejä mikserissä.

Mun biisin pääsi arvostelemaan Kwan yhtyeestä tuttu Mariko. Hän todella selkeästi esitti asian niin, että mun pitäisi ehdottomasti lopettaa sanoittaminen ja laulaminenkin kannattaisi jättää niille jotka sen osaa.

No Mariko en mie lopettanu. Enkä mie lopeta.

Tässä teille Voi Kunpa



perjantai 27. helmikuuta 2015

4. Ja niin

Vuosi kului, oli rankkaa mutta mä selvisin hienosti. Loppuenlopuksi.

Mä en enää muista miten päädyttiin siihen tilanteeseen, että mua pyydettiin laulamaan tuttujen poikien räppibiisiin kertsiä, mutta niin kävi.
Sen silti muistan, että se oli joku ihan tuulesta temmattu idea.

Elämäni piinaavimmat tunnit pienessä yksiössä jätkien silmien alla, kun yritin laulaa jotain, mutta jännitti niin paljon, ettei siitä oikein tullut mitään.
Niillä taisi kärsivällisyyskin loppua jossain vaiheessa ja ne lähti röökille kiroamaan ja vihdoin sain jotain äänitettyä hyvin varovaisesti hennolla äänellä. Tulihan siitä jonkinlainen kertsi..(kamala)

Lopputulosta tärkeämpää oli kuitenkin se, että mun sisällä syttyi jotain.
Se tunne ihan oikeasti poltti mun sisällä ja tunsin löytäneeni jotain mieletöntä pitkästä aikaa.

Mä halusin laulaa. Halusin tehdä omia biisejä!

Mietin, että enhän mä osaa mitään biisejä tehdä. Enkä varsinkaan kirjoittaa mitään järkevää. EIHÄN NIITÄ NYT NOIN VAIN TEHDÄ! Eihän musta mihinkään ole..
.. mutta mä tahdoin niin kovasti, että jotain oli tehtävä.

Kuuntelin siihen aikaan paljon biisejä mikseristä ja siellä oli paljon artisteja joita ihailin.
Lähestyin niistä erästä, Anni Major nimellä siihen aikaan musiikkia tekevää ihanaa naishenkilöä (joka nykyään tunnetaan nimellä Anni ja on mm. pyörinyt räppäri Pyhimyksen taustajoukoissa) ja sanoin ,että osaisinpa minäkin tehdä biisejä.

Annin sanat ovat se viimeinen potku minkä takia tälle tielle lähdin: "kokeile, kaikki on mahdollista"

Sain kokeilumielessä Sapresilta jonkin sen ylijäämäräptaustan ja sitten mä tein elämäni ensimmäisen biisin.

Se vaan tuli jostain, ilman sen suurempaa pinnistelyä.

Sydämeni oli viety ;)

Tässä se on:

Assi Ilona - Yksinkertaisesti <-paina tuosta niin pääset kuuntelemaan ;)




torstai 26. helmikuuta 2015

3. Mitäs sitte..

Niin se ammattikoulu.

Päädyin sitten ravintola-alaa opiskelemaan, kun muualle ei kuulemma siis kannattanut hakea.
Kokki minusta piti tulla ja tulikin, mutta vain paperilla.

Ammattikoulussa vuonna 2001 tapasin ihmisen, joka mullisti täysin mun elämäni.

Tässä vaiheeessa tietysti ajatellaan, että rakastuin..
Niin tein kyllä, valitettavasti.

Mun luokalle tuli minua 2 vuotta vanhempi poika, joka oli naisten ja tyttöjen mieleen ja joka oli elänyt koko nuoruutensa laitoksissa.

Jos oisin ajatellut järjellä, olisin pysynyt kaukana siinä vaiheessa, kun kaveri lintsasi puolet ekasta vuodesta.. No en pysynyt, en.

Mua varoiteltiin. En kuunnellut. Mulle kerrottiin karmeita asioita mihin tää ihminen oli syyllistynyt, en uskonut. Mä vaan rakastin.

Tein todella tyhmiä asioita hänen yllyttämänään.
Koin järjetöntä henkistä väkivaltaa.
Lopulta myös fyysistä.

Asuin yhdessä narkomaanin kanssa ja uskoin joka kerta, että kaikki kääntyy paremmaksi kun hän niin sanoi. Hän petti minua lukuisten naisten kanssa, myös entisten ystävieni ja kertoi nämä kaikki minulle.. Kuinka tyhmä saa olla, ettei lähde siinä vaiheessa kävelemään??

NOH! Tulin raskaaksi. Kyllä. 3:n vuoden yhdessä olon jälkeen.

19-vuotiaana olin äiti ja jäin melkein heti yksin, koska mies päättikin lähteä nuoremman(???) ja freshimmän mukaan ja olihan sillä tietenkin se kova halu olla sekaisinkin mitä minä en sulattanut, en varsinkaan nyt kun lapsi oli mukana elämässä..
Pelko oli järjetön, kun kaikenmaailman huumehörhöt ramppasi meillä.

Mun oli päästävä pois ja pääsinkin.

Jäin siis yksin, mutta vuosien mittaan herran käyttämät kamat kovenivat, skitsofrenia puhkesi ja hänestä tuli minulle todellinen uhka..
Poliisiin sain olla useastikin yhteydessä kun hän stalkkasi minua ympäri kaupunkia.

Ei niistä ajoista sen enempää, mutta elin monen monta vuotta peläten kaikkea.
Luulin kuolevani tai, että joku murtautuu meille kotiin ja tappaa minut tai lapseni tai meidät molemmat.

Pelko oli todellinen ja raastava.. Se valvotti yöt.

Ainut asia joka nosti minut ylös siitä suosta oli musiikki..

jatkuu <3 kohta kirkastuu :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

2. Jatketaan siitä mihin jäätiin

Ylä-asteella se tapahtui.

Musiikki katos mun elämästä.
Mä en muista edes laulaneeni ikinä.

Mä muistan vaan juoneeni ja sekoilleeni.
Mä muistan lintsanneeni kaikki musiikintunnit niin kauan kun pystyin.
Mä muistan, että mä valehtelin paljon ja olin kamala..

Oksettaa ihan.

Mä muistan, että mä kohtelin ihmisiä kaltoin ja mua kohdeltiin kaltoin.

Mä muistan Hollolan.

Hollolasta tulee mulle edelleen niin negatiiviset fiilikset, että mä en tahdo käydä siellä.
Asun kyllä ihan lähellä, mutta en käy siellä.

Hollola on mun päässä yhtä kuin sekasorto.
(Hollola on iso paikka, haluan tarkentaa, että puhuessani Hollolasta puhun kuntakeskuksesta)

Mä muistan myös sen jatkuvan vähättelyn mitä sain osakseni, kun en edelleenkään ollut niin cool ja niin nätti kun mun paraskaveri tai ne Hollolan pikkupissikset, jotka oli niin olevinaan koko maailman napa, ne pyöri isompien poikien kanssa, pukeutui micmaceihin ja haukkui kaikkia erilaisia "huoriks".
Mä taas kuljin seiskalla mm. ylisuurissa housuissa, kun halusin olla hiphoppari..

Ylä-asteella musta tuli kova. Ei tuntunut missään. Porukatkin eros, ei tuntunu missään.

Ylä-asteella tapasin pojan, jolta sain turpaan.

Ylä-asteella opo sanoi minulle, ettei kannata edes yrittää hakea siihen kouluun mihin todella haluaa, kun ei noilla numeroilla sinne pääse. Thanx<3 (Tein sen sitten myöhemmin samoilla numeroilla ja pääsin ekalla kerralla)

Ammattikoulusta tuli minulle varsinainen elämänkoulu.

Jatkuu.. <3